Powered By Blogger

lauantai 28. lokakuuta 2017

Vaatehuone


Lupsakkaa lokakuun lauantaita sinne kaikille! Viikonloppu ja ei mitään suunnitelmia. Ihanaa! Tehdä asioita mitä huvittaa. Välillä onkin hyvä, että kalenteri ei ole täytetty. Jossain vaiheessa on hyvä olla väljää. Saa ajatukset virrata omia kulkujaan. Sitä minä kaipaan!
Kurkistetaanpa tänään meidän uuden torpan vaatehuoneeseen. Itselläni oli ajatus miksipä ei voisi vaatehuoneesta tehdä "huonemaista". Niinpä toteutimme vaatesäilytyksen vähän eri lailla kuin koskaan aikaisemmin itselläni on ollut. Muuten meidän uudessa kodissamme on hyvinkin vaaleat neutraalit tapetit, mutta vaatehuone sai runsaasti romantiikka ja kukkaa seinilleen. Vetolaatikot toimivat hyvin vaatteiden säilytykseen. Siellä ne ovat mukavasti piilossa vaikka pinot ei olisikaan aina niin suorassa...hih...
Ajatukseni oli, että ripustevaatteille vaatetanko saisi olla koko huoneen pituinen. Seinästä seinään. Tarpeeksi pitkää siihen tarkoitukseen ei löytynyt rautakaupoista eikä Ikeasta. Niinpä päädyimme tavalliseen rautaputkeen ja kiinnikkeiksi porattiin vain kovalevystä rinkulat. Toimii!










Saas nähdä saammeko mekin tänne Itä-Suomeen viikonlopun aikaan lunta... Oikein rentouttavaa viikonlopppua kaikille!

"Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä". -J.W. von Goethe-

Lämmöllä

-RiKsu-

lauantai 7. lokakuuta 2017

Syysistutukset



Hei vaan rakkaat lukijani, pitkästä aikaa! Mitä kuuluu? Miten syksysi on mennyt? Toivottavasti hyvin ja aurinkoisesti sateesta huolimatta! Taas täytyy vain todeta, että miten tuo aika rientää näin nopeasti. Jos vain olisi se jarrupoljin mitä välillä polkea, niin hyvä olisi...hih... 
Ruska on kyllä nyt upeimmillaan. 
Yritin tässä taltioida videolle miten pysähdyttävää oli kun tuulenpuuska tarttui pihakoivuihin vieden ilmassa osan kullankeltaisista lehdistä. Siinä ne leijaili kuin lumihiutaleet. Kaunista!

Tällä viikolla iski inspiraatio!😀 Syksyn värejä, niitä on laitettava kotiin. Tästä innostuneena kipaisin Joensuun Kukkatalolle. Voi mitä ihanuuksia siellä onkaan puoti pullollaan. Valtava valikoima kukista kransseihin. Kaikkea kaunista kotiin! Suosittelen!
Joensuun Kukkatalo järjestää myös paljon erilaisia ajankohtaisia kursseja. Niinpä päätin ilmoittautua yhdelle sellaisista...Sinne siis...



Vaihtoehtoja löytyy!
Unelmia!
Kurssin teemana oli syysistutukset. Saimme paljon hyviä ammattilaisen vinkkejä niin syyspihan hoitoon kuin kivojen asetelmien tekoon. Kurssille oli mahdollista ottaa mukaan omat ruukut jos niin halusi. Paikanpäällä ammattilaisten opastuksella sai antaa vain luovuuden lentää ja loihtia itselle valmiin istutuksen kotiinviemiseksi. Itsellä oli ajatus, että miksipä ei toisi syksyä myös sisälle syyskukkien muodossa. Niinpä näpertelin koriin callunoista ja minttusypressistä asetelman. Nappasin myös kruunuksi muutaman koristekurpitsan. Luonnosta löytyy myös mielestäni paljon kaunista mitä voi hyödyntää istutuksissa. Sammalta, pihalajanmarjoja, harmaantuneita käkkyräpuita jne. Hyvänä vinkkinä, jos tuppaa linnut olemaan nokkimassa istutuksia on suihkuttaa hiuslakkaa asetelmiin. Pysyypähän tiput muilla apajilla. 


Iloisia istuttajia työssään!😆(kun saa laittaa sormet multaan😉)
Sormet multaan!
Kurssikaverin taidonnäyte
Kurssikaverin taidonnäyte
Isoimmat ruukut saivat meillä sypressit. Lisään vielä valot kunhan aika koittaa.


Etupihan isoihin patoihin keräsin metsästä juurelle sammalta ja pihlajanmarjoja. 
Syksyn värejä ja tunnelmaa.
Perinteiset kanervat tallin ikkunoilla.
Miksei sisälle myös syksyn kukkia😊
Väriä elämään!
Joensuun Kukkatalo järjestää säännöllisesti erilaisia kursseja. Käy ihmeessä kurkkaamassa heidän sivuiltaan asiasta lisää. 


Värikästä syksyä! Nähdään taas!😊
-RiKsu-

Blogiyhteistyö

www.joensuunkukkatalo.fi