keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kellohelmat kesäyössä



Miltä kuulostaisi vanhanajan levytanssit? No minä vanhaan hurahtaneena olin haaveillut sellaisista, kun löysimme puretun talon vintiltä levysoittimen ja kasapäin levyjä. Soitin vaati huoltoa, koska siitä uupui neula kokonaan. Kiikutimme sen ammattilaisen hoiviin joka laittoi soittimen taas uuteen uskoon...ja jippii se toimii! Eikun kellohelmat heilumaan! No helmoja sitten heiluteltiin juhannuksen aikaan torpan lattialla keskeneräisessä talossa. Eipähän ollut huonekaluja edessä niin oli tilaa pyörähdellä.






Juhannuksena ruokapöytä oli katettuna rakennuspukkien päälle. Pari lakanaa liinaksi, luonnonkukkia koristamaan karuhkoa raksatunnelmaa  ja a´vot niillä saa ihmeitä aikaan. Niin ja mikä tärkeintä "ihmiset tekevät juhlan"... tanssikansa!
Täytyy kyllä sanoa, että mielestäni noissa vanhoissa levyissä on sitä jotakin. Hyviä kappaleita ja menoa monenlaiseen makuun. Levyjen ja kappaleiden valinta on vaan vähän työläämpää sekä hitaampaa kuin moderneissa laitteissa, mutta miksi sitä pitäisi AINA olla kiire?...hih...

Juhannusperinteet, niitä on monenlaisia. On vanhoja-, uusia- ja omia perinteitä. Itse olen aina laittanut koivut ovenpieliin, niinkuin mummolassakin tehtiin. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen. Luonnonkukat saivat nyt koristaa ovenpieltä ja rannassa luonnon koivut toimia juhannuskoivuina.








Torpan raksalla on nyt hiljaisempi hetki
menossa. Odotellaan, että lattiavalut kuivaa. Sen jälkeen päästään jatkamaan taas kunnolla sisähommia. Palataan taas pian ja nautitaan täysin rinnoin loppuviikkoon aurinkoisista päivistä! Aurinkoenergiaa!

Lämmöllä
-RiKsu-

Ihan pakko oli vielä laittaa loppuun kuva juhannustunnelmista...hih...tosissaanleikkimielellä kilpailua keppihevosella ja kaikki osallistui...tässä minun tyylinäyte...jo neljännen esteen jälkeen hapotti...rankka laji!😅

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pihapuuhaa


Niin se vaan pian on juhannus ja keskikesän juhlat. Silloin meilläkin rauhoitutaan viettämään Suomen suvea.. Juhannukseen liittyy monella perinteitä. Meidän perinteistä myöhemmin lisää... Mutta sitä ennen pihapuuhien pariin...

Ei ole tarvinnut muutamaan viikkoon lenkkeillä. Urheilusuoritukset on suoritettu pihapuuhissa. Pidän todella paljon puutarhahommista kuten olen aiemmin kertonutkin. Suunnittelin valmistuvan torppamme pihan ryppyiselle pienelle ruutupaperille ja siitäpä sitä on sitten lähdetty toteuttamaan. Joitakin suunnitelmani jopa huvitti, kun ei ollut hienot piirrokset...Hih... Mutta asian ydin siitä löytyi ja se tärkeintä.





Ensimmäisenä oli perinteisen kivimuurin rakennus. Täytyy sanoa, että aluksi kun katsoi sitä kivimäärää mietin mitä ihmettä olen ajatellut? Kaikessa tekemisessä aloitus on aina hankalin. Kun pääsee alkuun loppu tulee sitten jo rutiinilla. Taitaa päteä moneen muuhunkin hommaan ja niin tähänkin. Kivet ovat Viinijärvem lohkomuurikiveä. Pikkusen piti pyöritellä ja etsiä jokaiselle kivelle oma paikkansa, että koko systeemi pysyy "kasassa".  Voittajafiilis...Hih...Siinä se on!



Kivijalan viereen tuli vaalea sepeli ja betonireunakivi. Polut ja sisääntulo odottaa kesälomaani... Silloin olisi tarkoitus laittaa luonnonkivi laatat paikoilleen... Nurmikkoa, helppoja pensaita sekä kuorikatetta ja tietenkin perennoja piristämään pihaa unohtamatta KIVIÄ. Tässä alkua. Moni puutarha ihminen tietää, että
pihahan ei ole koskaan valmis...Jatkuvaa muutosta...mutta ah niin luovaa ja mukavaa!



"Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin." -Hindustinalainen sananlasku-

Auringon paistetta elämääsi!

Lämmöllä

-RiKsu-

Käy kurkkaamassa kivistä lisää www.sulokivi.fi

Blogiyhteistyö  

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Maitolaiturilla




Heipä Hei Hyvät lukijani! Huumaavaa kielojen tuoksua ja omenapuiden kukkaloistoa! Aurinko! Kesä, kesä, ihana kesä! On vain aina kaivettava töiden lomassa kamera esille ja taltioitava hetkiä muistoksi. Se onkin toisaalta ihan hyvä keino pysähtyä hetkeksi ja huomata asioita. Valokuvaus innostuksen myötä olenkin (toivottavasti ainakin) oppinut katsomaan ympärilleni erilaisin silmin.







Torpan rakentamisesta on jäänyt monenmoista "jätelautaa" ja niitähän on pitänyt yrittää hyödyntää jotenkin...no mitenkäs muuten kuin vaikka maitolaiturin muodossa...hih... Vanhaa, mutta samalla uudistuotantoa. Siinä se nyt töröttää viittävaille (ovet ja loppumaalaus uupuu)valmiina odottamassa maitolastia. Naurettiin kun mietittiin paikkaa, että sen viereen on päästävä helposti voidakseen nostaa maitotonkat kyytiin.Täytyy sanoa, että laituri toimii nyt hyvänä maamerkkinä kun ohjaa uusia tulijoita tilalle... "Siitä maitolaiturin kohdalta oikealle". Kyllä sitä on todellakin vanhaan hurahtanut... että semmoista...




Raksakuulumisista... Tapetit, mikrosementit ja laatat alkaa olla jo seinissä. Pieni odotteluhetki koittaa sisätilojen valmistumisen suhteen, kun joudumme odottamaan lattiavalun kuivumista. Onneksi kiikutin tapettinäytteet torppaan. Nyt kun näkee lopulliset valinnat seinissä täytyy sanoa, että hyvä näin...tykkään!  Isoimmat "revittelyt" tapeteissa on pukeutumishuoneessa tai siis oikeastaan vaatehuoneessa. Muut huoneet ovat saaneet niinkuin aiemmin mainitsin lempeitä ja pehmeitä sävyjä. Vaatehuoneen seinät ovat saaneet kukkakedon. Ajatus on tehdä siitä "sisustettu" ei vain "varasto".

Minä viherpeukalo nyt innoissani pihalla puuhailen, kädet mullassa. Harrastankin sellaista pientä punttijumppaa puutarhassa...kivien kantamista...oikein kivenpyörittäjän kylä...hih...Tästä lisää ihan pian..



WC:n mikrosementtiä ja vaatehuoneen kukkaloistoa😊
Ihania, aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! Kiitos, että tulit sivuilleni! Nähdään taas pian!

Lämmöllä

-RiKsu-

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kuulumisia



Ihanaa kesäiltaa lukijani! Vauhdikkaat viikot takana. Monenlaista menoa, meininkiä ja mietteitä. Rantatilan raksallakin kuhinaa. Nyt on päästy kunnolla jo sisäpuolen juttuihin...Tapetit on laitettu tilaukseen ja kylppäri saanut laattoja seiniin. Muutama aiemmin valittu tapetti malli vaihtui, kun kiikutin mallit torppaan. Onkin aina hyvä tuoda mallipalat siihen tilaan mihin ne tulevat. Miten aiemmin valittu tapetti olikin niin likaisen värinen...Nyt se vaihtui raikkaampaan. Kesäkalusteetkin oli jo kiikutettava keskeneräisen talon kuistille.Siinäpä on sitten mukava kahvitella raksahommien lomassa, kunhan malttaa...hih...
Tänään oli mikrosementin laittajat Decorelista käyneet työstämässä pintoja. Tykkään! Laittelenkin myöhemmin lisää tästä kuvia ja kerron sementistä lisää.    







Ajankohtaisia ajatuksia...
Meistä jokainen on tehnyt elämässään päätöksiä, niin suuria kuin pieniä. Isot päätökset...niitä ei tehdä hetkessä vaan ne vaativat aikaa, sekä lopullinen päätös myös oikean ajoituksen. Muutos pelottaa, mutta muutos voi olla myös suunta parempaan. Yhden oven sulkiessasi voit huomata edessäsi monen oven aukeavan, kunhan pidät mielesi avoimena ja tavoitteesi kirkkaana. Asenne ratkaisee aina! Tähän minä uskon! Sydäntä tulee kuunnella. Uskoa unelmiin ja olla rohkea! Elämä kantaa! 



Tiedätkö mitä? Kohta päästään nauttimaan kukkaloistosta. Omenapuut ja kielot kukkii pian. 
Tänään oli lempeä lämmin tyyni ilta. Kesä! 💚 
Se tuli sittenkin!

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Lämmöllä 

-RiKsu-